Unohdettu lapsi

Läheisterapeutti vaihtoi kalvoa.

”Ja tässä näemme erilaisia rooleja, mitä alkoholistiperheiden lapset tyypillisesti ottavat.”

”Tämähän ei koske minua, koska meillä ei ole lapsia.” ajattelin hiljaa mielessäni ja luin kalvoa.

Rooleja on neljä; sankarilapsi, ongelmalapsi, uhdettu lapsi ja pellelapsi.

Unohdetun lapsen kohdalla häkellyin.

Täytin unohdetun lapsen määreet lähes täydellisesti.

***

”Unohdettu lapsi on pelokas ja epätietoinen. Hän ei aiheuta ongelmia vaan pyrkii olemaan kiltti ja huomaamaton. Hän näyttää sopeutuvan tilanteeseen kyselemättä. Unohdettu lapsi välttää ristiriitatilanteita vetäytyen omiin oloihinsa ja uppoutuen omaan haavemaailmaansa. Hän on hyvin herkkä havainnoimaan ympäristöään ja tietää hyvin mitä perheessä tapahtuu. Omat tunteensa hän tukahduttaa ja somatisoi.

Pyrkii helpottamaan perheen ongelmia, karttaa tuottamasta niitä itse. Istuu paljon TV:n ja tietokoneen ääressä. Kerää itselleen tavaroita tai pehmoleluja. Ei odota itseltään mitään. Vetäytyy omaan huoneeseensa. Havainnoi kaiken mitä perheessä tapahtuu. Lapsellinen. Ei ystäviä. Paino-ongelmia. Ujo ja hiljainen. Astma, allergia, yökastelu.

Seuraukset: elämänhalun puuttuminen, itsemurhataipumuksia, kroonisia sairauksia, seksuaalinen haluttomuus, hyväksikäytetty työelämässä.”

* Lähde: Opas läheisviikonloppuun, tietopaketti alkoholismista ja sen vaikutuksista läheisiin – Rehappi Oy *

***

”Aika jännä, että löydän itseni tuolta unohdetun lapsen ruudusta, vaikka ei meidän perheessä ollut alkoholisteja tai muita päihdeongelmaisia.” sanon ääneen.

”Joo, no ei sen tarvitse olla päihderiippuvuus. Esimerkiksi työnarkomania aiheuttaa lapsille samankaltaisia oireita.”

Touché.

Puolisoni alkoholismin kylkiäisenä tulleet läheisriippuvuuden oireet olen pystynyt käsittelemään aika hyvin. Välillä tunnen jopa syyllisyyttä siitä, miten ”vaivattomasti” ja luontevasti olen omalta osaltani päässyt kiinni raittiiseen elämäämme. Minulla ei ole erityisiä kaunoja. Minä luotan puolisooni. Suhteemme tuntuu hyvinvoivalta parisuhteelta.

Minä olen aikuinen ja olin aikuinen, kun tapasimme. Olen elänyt tarinamme läpi aikuisena, tasaveroisena suhteessa puolisooni ja käytössäni on ollut aikuisen ihmisen kapasiteetti tilanteiden kohtaamiseen.

***

Minkä taakseen jättää, sen edestään löytää

On ollut hurjaa huomata, että se isompi möykky perattavaksi löytyykin lapsuudenkodista. Ajalta, jolloin minulla ei ollut aikuisen kapasiteettia kohdata ja käsitellä elämän moninaisia ulottuvuuksia.

”Mutta meillähän oli ihan hyvä lapsuus.” Meillä oli lämmin talo, jossa oli kaikkea mitä tarvitsi. Me selvisimme kuivin jaloin lama-ajasta. Meillä oli kaikki mahdollisuudet tehdä mitä vain, jos vain osasimme pyytää. Meidän elämä oli turvallista. Kotona ei tarvinnut pelätä.

Ja siitäkin huolimatta minusta tuli unohdettu lapsi. Siitäkin huolimatta kasvoin kalvavassa yksinäisyydessä. Siitäkin huolimatta voin pahoin ja koin, ettei kukaan pidä minusta. Minä en pyytänyt. Minä olin vain.

Koin itseni perheen hierarkiassa vähiten tärkeäksi. Minut kirjaimellisesti unohdettiin paikkoihin, koska olin niin näkymätön. Opin, että minua saa julkisesti häpäistä, vaikka se tehtiinkin vitsien varjolla tai muuten epähuomiossa. Koin, että minun tehtävä on suojella aikuisia ja kantaa heidän puolesta häpeä silloin, kun eivät sitä itse älynneet tehdä.

Lisäksi koin syyllisyyttä siitä, että olin vääränlainen, kun käyttäydyin kuin unohdettu lapsi. Kun vetäytyy omiin oloihinsa, uppoutuu haavemaailmaan ja käyttää suurimmaan osan energiastaan toivoen, että joku huomaisi minut – sen mitä oikeasti olisin, jos sitä ei tarvitsisi piilottaa – kaikki muuttuisi hyväksi. Sen rinnalla koulutehtävät jäi sivuseikaksi. Ei ehkä hedelmällisin maaperä kasvaa menestystä ja kilpailukykyä ihannoivassa yhteisössämme.

***

Ihan hyvän lapsuuden lisäksi minulla oli lapsuus, jossa vaistosin, että isä ja äiti ei oikein tykkää toisistaan. Isä ei oikein vaikuta tykkäävän minustakaan. Lapsuus, jossa sanottiin: ”Kyllä minä rakastan, vaikkei se siltä aina näytäkään.” Lapsuus, jossa isä oli viikkojen lisäksi myös sunnuntait töissä ja lopulta muutti toiselle paikkakunnalle parempiin töihin. Lapsuus, jossa perhe hajosi ja yhtäkkiä löysin itseni keskeltä Kauniiden ja Rohkeiden veroista ihmissuhdesaippuaoopperaa. Yksinäisyyteen käpertynyt lapsuus. Odottava lapsuus. Ennen pitkää tämä loppuu ja saan elää itsekseni. Aikuisena. Ikävät asiat painautuu unohduksiin.

Kunnes jonain sumuisen harmaana corona-keväänä ne taas pulpahtavat pintaan.

Haluatko kertoa mitä ajatuksia teksti sinussa herätti?

Navigate