Mitä saan tehdä tänään

Vuosia sitten kaverini – alkoholisoituva nuori mies – selitti minulle baarin pöydässä, kuinka kaljan juomista pitäisi vähentää. Mutta kun hän ei keksi mitään muutakaan tekemistä ja sitten tulee mentyä baariin.

Siitä lähtien ajatus on kaikunut suurena mysteerinä päässäni.

Ei keksi tekemistä.

Mitä se sellainen on? Minä keksin heittämällä itselleni tekemistä seuraavaksi viideksi vuodeksi.

On vaikea samaistua ajatukseen, ettei keksi mitään tekemistä, kun oman pään ongelma on päinvastainen. Keksii niin paljon tekemistä, että ahdistuu. Ahdistuksesta seuraa lamaannus. Lamaannuksen sivuvaikutuksena ei lopulta tee mitään.

Ehkä pitäisi olla tyytyväinen, että en ole lähtenyt hoitamaan sitä lamaantunutta ahdistusta päihteillä. Minulle tehokkaana esteenä on aina ollut tieto, että päihteet poistaa toimintakyvyn ja silloin ei ainakaan pysty tekemään niitä asioita, mitkä haluan aloittaa ihan justiinsa kohta. Näillä näppäimillä… ”Ai kas, ei enää ehdi, koska pitääkin mennä nukkumaan.”

Ilmiöön törmäsimme myös puolisoni hoidon yhteydessä. Meidän ongelma on se, että vaihtoehtoista tekemistä on niin paljon. Pitäisi osata päättää mitä tekee tänään. Mistä aloittaa. Ja se aina tarkoittaa sitä, että jotain muuta jää juuri sillä hetkellä tekemättä. Mitä jos se joku muu olisikin olennaisempaa? Jatkuvaa mielen tetristä. Kuormittavaa sellaista.

Niiden toisten ongelma on se, että mitä selvin päin tehdään? Mihin tungetaan se aika ja energia mikä meni aiemmin pöhnään ja sekavuuteen? Miten saa ajan kulumaan?

En osaa sanoa. Jokaisen on löydettävä väylänsä itse. Mutta ainakin helpottaa jos pitää avoimen mielen sen suhteen mitä lähtee kokeilemaan. Ei sulje asioita ulos.

Tää on tyttöjen puuhaa. Tää on poikien juttu. Tää on nössöille. Tää ei ollut kivaa koulussakaa. En mä tollasta ainakaa ala tekemään!

Vaikka onnistuisikin aloittamaan jotain uutta, pitäisi sietää se, ettei alkuun ole kovin hyvä. Jos ei koskaan ole tehnyt kauheasti mitään, ei ehkä ole hyvä monessakaan asiassa. Miten ohittaa luovuttamisen kiusaus? Miten ylläpitää sinnikkyyttä opetella? Miten jaksaa uskoa itseensä?

* * *

Mietin, että pitääkö minun perustaa uusi blogi, jossa kertoa harrastuksistani? Oma blogi puukäsitöille, rättikäsitöille, kodin rakentamiselle. Kaikelle satunnaiselle väsäämiselle. Sitten mietin, että ei. Tässähän oli pointtina minuus. Minun elämä, tässä ja nyt. Kaikki se mitä haluan jakaa.

Luovuus on osa minua. 10 vuoden passiivisen päihde-elämän jälkeen myös minulla on käytettävissä aikaa ja energiaa, joka aiemmin kului päihdelesken yksinäisyyteen ja apatiaan, pelkoon, huoleen ja murheeseen. Tunteiden vuoristorataan.

Nyt se on mun aikaa ja ajattelin kertoa miten sitä aikaa käytän. Raitista elämää.

* * *

Välihuomautus:

On muuten hupaisaa, että juovalle osapuolelle on selkeät sanat mitä käyttää. Ennen oli juova aika ja nyt on raitis aika. Selkeää ja ytimekästä. Mutta mitä sanoja läheinen käyttää? Tuntuu hassulta puhua raittiista elämästä, kun itse ollut koko ajan raitis. Meidän parisuhteelle tämä on raitista elämää, mutta minulle tämä on jotain muuta. Jätän tämän hautumaan ja kerron jos keksin jossain vaiheessa kuvaavamman termin.

* * *

Tällä viikolla löysin myös tv-ohjelman, joka on toiminut kummallisen tehokkaana tunnelmanvirittäjänä. Innostajana.

”Hei, mäkin haluun olla tuollainen! Mäkin haluan tehdä ja luoda ja käyttää taitojani!”

Areenasta löytyy ruotsalainen sarja Unelmakodit, jossa ihmiset aloittavat unelmakotiprojektinsa, kuka minkäkin näköisen, ja erilaisilla resursseilla. Osa pääsee maaliin. Ehkä vähän yllättävänkin isolla osalla unelmat romahtavat matkan varrella riekaleiksi. Tai muuttuvat joksikin ihan muuksi. Ihailen sitä millä kepeydellä ruotsalaiset osaavat kuvata sitä. Sellaista on elämä. Otetaan tästä kuitenkin irti se mitä saadaan.

Näen hahmoissa piirteitä, jotka minulta (tällä hetkellä) puuttuu. Kyky nähdä asiat helppoina. Erottaa toisistaan se onko jokin oikeasti vaikeaa, vai onko se vain työlästä? Kykyä ylittää aloittamisen kynnys. Olla murehtimatta niin paljoa etukäteen. Tehdä sellaista jälkeä mitä itse haluaa, eikä pyrkiä johonkin sisustuslehtien tarjoilemaan kuvaan täydellisyydestä minimalismista.

Minulla on nyt joka viikko kaksi päivää aikaa valita päivän puuhani murehtimatta mistä tulisi sen verran rahaa, että saisi elämän perusasiat katettua. 104 päivää vuodessa. Ja sepä onkin aika onnellista se.

Haluatko kertoa mitä ajatuksia teksti sinussa herätti?

Navigate