Ote päiväkirjasta – maaliskuu 2013

Miltä puolisosi juominen on sinusta tuntunut?

Koko rinki katsoo minua. Kuuntelee minua. Kuuntelee, kun kerron puolisolleni miltä minusta on tuntunut. Katson tyhjyyteen tilassa, joka on täynnä ihmisiä ja tyhjyydestä kaivan sanoja kertomaan siitä sietämättömyydestä, jota kuitenkin kerta toisensa jälkeen sietää. Tunteita, joita vihaa ja pelkää.

Sitten luin pätkän päiväkirjastani. Olen kirjoittanut ylös miltä minusta on tuntunut. Niissä sietämättömissä hetkissä. Hätää. Tuskaa. Ahdistusta. Vihaa. Epätoivoa. Lannistusta. Kirosanoja. Makaaberia ironiaa.

Ilman ajan mukana tuomaa lantrausta. Ilman etäisyyttä.

(Tunteet lantraantuu yllättävän nopeasti. Pää unohtaa ja alkaa pienentää. ”No ei se nyt niin paha tunne ehkä ollut. Sitä paitsi nyt tuntuu ihan hyvältä.” )

Tuomio. Rankasti läheisriippuvainen. Mahdollistaja. Syyllinen. 

***

Koska elämä on asettunut puolessa vuodessa melko onnellisiin, eteenpäin virtaaviin uomiinsa, olen karttanut ajatusta kaivaa niiden päivien kirjoituksia esille. Vaatii ponnisteluja palata takaisin niihin hetkiin. Niihin tunnelmiin. 

Ne tulevat edelleen välillä välähdyksinä. Soitan ja kuuntelen hälytysääntä. Lasken kuinka monta kertaa se on jo hälyttänyt. Ja muistan sen arvuuttelevan pelon. Millainen ääni sieltä vastaa? Mureneeko loppupäivä sen äänen mukana? Ja hennon toivon, ehkä tänään onkin hyvä ilta…

Varmaankin arvokkainta jaettavaa, mitä minulla alkoholistin läheisen osasta on, ovat nimenomaan ne päiväkirjamerkinnät. Kuvauksia, joista saman tyyppisesssä tilanteessa oleva voi ehkä löytää itsensä. Nähdä, että se oma tuskallinen kokemus ei ole ainutlaatuista. Se sopiikin irvokkaan hyvin kaavaan. Oma käytös ei ole ainutlaatuisen sekopäistä. Sekin sopii irvokkaan hyvin kaavaan. 

En vielä tiedä miten aion tekstejä poimia. Löytyykö niistä teemoja. Punaisia lankoja. Aika näyttää.

***

Maaliskuu, 2013

Tää on ollut taas tällanen paska viikonloppu. Olisi jo ohi, niin pääsisi uuteen alkuun. Perjantai-ilta oli vielä mukava, pitkästä aikaa. Tein vaihteeksi onnistunutta tomaattikeittoa ja juotiin punaviiniä ja juteltiin ja jotenkin oli tosi hyvä olla. Lauantaiaamukin vaikutti vielä hyvältä. Mutta sitten Elias lähti taas ”kauppaan” tai mihin lie hittoon olikaan menossa. Takas tultuaan oli tarkoitus mennä tyhjentämään sitä mun varastoa, joka maksaa maltaita. Ja mentiinkin, mutta löyhkä oli taas melkoinen ja tajusin tilanteen vastenmielisyyden, kun Elias peruutti autoa luiskassa ja rusikoi peilin.

Kännissä kuin käki keskellä päivää, eikä mitään henkistä estettä astua auton rattiin. Ja ne päättömät höpinät. Ja milloin millekin hihittelyt. Mä tyhjennän varastoa ja vitutuskäyrä nousee samaa tahtia, kun toinen seisoo tumput suorana ja selittää jotain idioottisekavuuksiaan. 

Hyvää naistenpäivää! Toiset sai ruusuja ja kukkia. Mä sain rattijuopon. Ensi kerralla soitan sitten poliisit ja vieköön kortin ja sakot päälle.

Tämä kaikki on silleen hankalaa, että huomaan miten paljon ja negatiivisesti tämä kaikki vaikuttaa minuun ja minun elämään. 

Mä nukuin olohuoneen lattialla, koska raivostutti, enkä mä aio sietää sitä löyhkää. Mieluummin nukun sitten lattialla. Tästä päivästä saatiin kursittua jotain kasaan, kunnes tuli taas kolmen tunnin kauppareissu ja samat sekoilut uudelleen. Revi siitä huumoria, saatana.

Ja mä lamaannun. Mä vain lillun tässä pahan olon paskavesilätäkössä housut märkinä, enkä osaa kammeta itseäni kuiville. Tulee vain sellainen turha, epätoivoinen olo. Pitääkö aina kammeta yksin? Pitääkö aina loppujen lopuksi jäädä yksin? Ilmeisesti pitää.

Että näillä eväillä taas uuteen viikkoon.

***

Jälkisanat

Tunnen empatiaa seitsemän vuoden takaista itseäni kohtaan. Anteeksiantoa ja helliviä sanoja. Olin keskellä myrskyä, enkä tiennyt mistä oli edes kyse. Se alkoi vasta hiljalleen valjeta. Olin yksin. Toivoisin, ettei kenenkään tarvitsisi kohdata tuota elämää yhtä yksin.

Ei siitä voi kertoa. Ei jaksa ottaa vastaan ulkopuolelta tulevia vihaisia käskyjä häipyä. Ei jaksa ottaa vastaan enempää vihaa ja pahaa. Jotkut saavat voimaa vihasta. Minut se imee kuiviin.

— (Teksti on alunperin kirjoitettu syyskuussa 2020.) —

Haluatko kertoa mitä ajatuksia teksti sinussa herätti?

Navigate