Omakuva

Lottovoittona unelmien työpaikka

Hain töitä. Sain töitä. Ja se ei missään vaiheessa ollut minkään valtakunnan itsestäänselvyys. Kaikkea muuta. 

CV:stäni löytyy kaikki klassiset virheet, jos linkedIn:in rekrytointiväkeä on uskominen. 

Se mistä ei saa puhua: nainen, joka voi vielä tulla raskaaksi (= kalliiksi). Kaikkea muuta kuin katkeamaton työura. Lyhyitä pätkiä eri paikoissa. Yrittäjä. (“Miten se mahtaa taipua takaisin alaiseksi?”) Alanvaihtaja – ja vielä kahteen otteeseen. (“Ei varmaan osaa päättää eikä sitoutua pitkäjänteiseen kehittymiseen.”)

Ja sitten hakemusten kasasta minä jäin haaviin. Mikä oli hyvää? Monipuolinen kokemus erilaisista asioista. Oma-aloitteisuus. Tekee itse, sen sijaan että jää odottelemaan muiden varassa olevia mahdollisuuksia. Yrittäjyys. Tajuaa mitä se vaatii. Ja alanvaihtokin on ok. Ei ole pakko pitäytyä nuorena uran suhteen tehdyissä päätöksissä, jos ne aikuisena eivät tunnu hyviltä. Ei ole pakko yrittää pää edellä kiviseinän läpi, jos vieressä on ovi. He sanoivat olevansa innoissaan siitä, että saavat palkata minut. Olen hämmennyksestä ja onnesta pökertynyt.

Kuka ottaa kuvan yksinäisestä

Kyllä. Ostin selfiekepin. Aika huonolaatuisen… Mutta selfiekepin. Vuoden turhake. Ainoastaan narsisti tarvitsee selfiekeppiä. Ainoastaan narsisti ottaa kuvia itsestään. Ja kukapa haluaisi saada ilminarsistin leiman otsaan ajassa, jossa vähän yhdelle sun toiselle kitkalle ihmisten välisessä kommunikaatiossa saadaan löydettyä näppärästi selitys siitä, että ”no kun se toinen on narsisti”. Ja narsisteista kannattaa pysyä erossa. Selfiekeppihän on tällä logiikalla kuin atrain pirun kämmenissä.

Valokuvien ottamiseen liittyy piilotettuja oletuksia, joita suuri osa ei huomaa. Varsinkaan jos itse ei voisi vähempää olla kiinnostunut valokuvaamisesta taiteenlajina tai ilmaisukeinona. Tai ei muuten vain pidä erityisen mielenkiintoisena ihmisten kasvokuvia.

Navigate