Epilogi
Yksi elämäni isoimmista esteistä on aloittaminen. Tai se aloittamisen vaikeus.
Blogia aloittaessa pitäisi levittää eteen maisema, jonka päälle alkaa sijoitella tapahtumia. Ihimisiä. Tarinoita. Kohtaamisia. Kohtauksia.
Koska se ei ole vahvin puoleni, ajattelin siirtyä suoraan toiseen lukuun ja kirjoittaa tämän ekan luvun myöhemmin, kun tiedän mitä siihen tarvitaan. Antaa tämän blogin kasvaa orgaanisesti.
Sitten kun löydän sanat.
Nyt on tyydyttävä näihin ääriviivoihin:
Pullon henki oli läsnä 10 ensimmäistä vuotta yhteiselämästämme. Minä olin huolestuneen ja huolehtivaisen läheisen roolissa. Rakkaimpani otti koska on tuhat hyvää syytä olla humalassa sattumanvaraisina aikoina. Koska mistä tahansa voi palkita itsensä pienellä ryypyllä.